tiistai 31. joulukuuta 2013

Uusivuosi keppareiden kanssa

Hei!

Vuosi meni tosi nopeesti ja 2014 kuulostaa tosi isolta luvulta. Keppareiden kanssa en ookkaan ehtiny hirveesti puuhailla, mutta Fionalle ompelin eilen sade/toppaloimen, seka tein naruriimun. Niistä ei valitettavasti ole kuvia, mutta myöhemmin niitäkin saattaa ilmestyä.

Uusia hevosia ei ole lähiaikoina tulossa varmaankaan. Varusteiden teosta olen myös innostunut tuon kirjan myötä.


torstai 26. joulukuuta 2013

Uusia hevosia ja hyvää joulua!

Myöhäiset hyvän joulun toivotukset kaikille!

Joululahjoistani löytyi muutama keppariaiheinen tavara :) Sain Keppihevosten varusteet nimisen kirjan ja muutamia kankaita!
Mahtava kirja! Ehdin jo testata muutamaa ohjetta.

Hetki sitten tein blogille uuden bannerin. Siinä esiintyvät Fiona ja Kasper.  Vihdoinkin muuten saatte kuvia Kasperista. Ja jouluaattona sain valmiiksi uuden hevosen, jonka nimeksi tuli Snjór. Tässä kuvat molemmista:
Snjór


Kasper


Päivitän myös Metsämansikan oikeille sivuille vähän näiden hevosten tietoja. Kasperin siis tilasin Iisantallilta.

Joulu on sujunut rattoisasti ratsastellen ja muuten. Kivaa on ollut, Heippa! :)