lauantai 7. maaliskuuta 2015

Kovin luminen maastolenkki

Viime viikon fysiikan, matikan ja ruotsin kokeet on pitäny mut nyt kovin kiireisenä. Ensi viikolla samanlainen kasa noita kokeita tulossa että kiirettä pitää. Mulla on muutenkin ollut nyt vähän rankkaa. Eilen kuitenkin koulun loputtua jo kahdelta (mukavasti ruotsin kokeen jälkeen), Eve tuli meille pariksi tunniksi. Päätimme käydä ensimmäistä kertaa ikinä ratsastamassa pihallamme ihan kunnolla.  Kuten jotkut teistä tietävät, asun kerrostalossa ja alakerrassa majailee meidän luokkalainen poika, johon tietysti törmäsimme samantien kun aloimme ratsastaa. Meidän koulukin on ihan vieressä ja moni koululainen oikaisee siitä pihan poikki bussipysäkille... Tämä ei (kuten arvata saattta) ole innostanut pihalla ratsasteluun. 






Even lähdettyä joskus viiden aikoihin, lähdimme mummolaan. Mukaan otin Lillin ja Maxin. Noin 200 metriä ennen pihaan saapumista, pyysin äitiä päästämään mut pois kyydistä. Kaappasin Lillin mukaan takakontista ja laukkasin loppumatkan aivan täysiä pihaan. Oli tosi hauskaa päästellä menemään ihan kunnolla. Perillä olimme vasta joskus kahdeksan aikaan, mutta ehdittiin silti hyppiä Lillin kanssa pihalla vielä hetken. 
Tänään lähdin joskus yhdeksältä pitkälle maastolenkille. Meillä kotona ei oleenää lunta juuri ollenkaan, mutta täällä sitä oli parhaimmillaan puoli metriä. (Mittasin syvyyden tökkäämällä Maxin lumeen)


 
 Juu mäkin tykkään tosta ilmeestä.....

Nähtiin myös lauma peuroja

Hehee Max oli pahis



Miksen mä osaa näyttää normaalilta muuten täydellisissä kuvissa? Cx



Löydettiin ihan mahtava laukkapätkä, jonka keskellä oli leveähkö puro. Maxin kanssa sitten loikittiin sen yli usempaankin otteeseen.

 Toffella tuntui olevan kovasti energiaa, joten päätin ottaa sen mukaan laukkapätkälle Maxin kanssa. Laitoin hihnan kiinni Maxin keppiin ja siinä sitä sitten mentiin!






Max sai kärsiä Toffen spurteista :'D
Karvanaama :3

Koko maastoon upposi aikaa noin 1,5h. Matka ei ollut edes kovin pitkä, mutta hanki tosiaankin hidasti matkantekoa aika huomattavasti. Katsotaan ehdinkö tänään vielä ratsastaa, mutta huomenna olisi ainakin taas luvassa samanlainen lenkki. Tässä viikolla postauksia tuskin tulee koulukiireiden takia, mutta vietän koko ensi viikonlopun kameran kanssa Evellä, joten eiköhän sieltä jotain postausta tule. 

8 kommenttia:

  1. Kiva postaus :3 ihania kuvia ♥ Tohve ♡.♡

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo koira♥ Meillä täällä Kittilässä on yli polviin asti lunta, joten ihanat maastoilukelit täälläkin on ;) Ja meilläkin on samanlainen tilanne, luokallani oleva poika asuu n. 50 m meidän pihasta ja naapurissa asuu rinnakkaisluokkalainen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toffe kiittää! Voi harmi! Toivottavasti siellä on edes jotain rauhallisia maastoja missä tutut ei häiritse.

      Poista
  3. miten ihmeessä saat noin hyviä kuvia? anna sun kamera ja kuvaustaidot mulle, hehhe ;3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh kiitos! Cx No hyvä kamera auttaa tosi paljon. Ja mä oon käynyt kaikenlaisilla valokuvauskursseilla niin sielläkin oppii paljon.

      Poista
  4. Tosi kiva postaus! :3

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista jo näin etukäteen :)