sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

SM-kisat 2015

Viime viikonloppu kuluikin sitten Tampereella hevosmessuilla, jossa keppihevosten SM-kisat tänä vuonna pidettiin. Itse olin mahtunut ainoastaan estemestaruuteen, mutta sunnuntaina pääsin lisäksi kolmeen muuhun luokkaan. Lauantaina pidin myyntipöytää, josta sitten ostettiinkiin kaikki kahta riimunnarua lukuun ottamatta!


Saavuimme paikalle jo aikaisin aamulla ja pystytimme myyntipöydän. Tämän jälkeen meidän piti mennä uusestaan ilmoittautumaan ja siellä olikin sitten hirveä jono. Päästyämme takaisin sisään, oli paikalle saapunut hirveästi porukkaa.Kiertelin myiden myyntipöydät, vartioin omaani ja verryttelin. Estemestaruus oli vasta myöhemmin, joten mulla oli aikaa tehä kaikkea kivaa kuvata.

Mun ja Even myyntikasa
Muistaakos kukaan Onni-sonnia? No bongasin sen omistajineen messuilta! :3 Oli kiva nähä pojua pitkästä aikaa



Entä muistaako joku Tikrun? Sekin oli kisaamassa! c:

Oli kyllä ihanaa nähdä oma poni viilettämässä kisaradalla ja vielä sijoittumassa! Ylpeä Tikrusta :3











Käytiin vähän hurjastelemassa Tiken kanssa Twyllä B)


Estemestaruuden alkaessa mua jännitti ihan kamalasti. Onneksi olin harjotellut radan huolella.





 Sitten päästiin vihdoin radalle. Useat oli kaatuilleet ennen meitä, joten olin huolellinen varsinkin käännöksissä. Hyppäsin myös turhan korkealle, sillä en halunnut tiputtaa. Puhdas ratahan siitä tuli ja vielä todella hyvällä ajalla! Heti suorituksen jälkeen mua tultiin haastattelemaan johonkin lehteen kai. Meni vähän ohi kun olin ihan hengästynyt radasta cx Yritin siinä parhaani mukaan sitten vastailla.




Ärsyttämään jäi kun jäin 0,2 sekunttia sijoittumisesta... Ens vuonna me sitten jyrätään kaikki huippuajalla >:)


Della lähti kisoista kht Redmoonille ylläpitoon

Osallistuin vielä aivan viimeisenä pidettyyn korkeushyppyyn Maxilla. Se oli avoin luokka, joten siihen sai osallistua paikanpäällä. Vaikken sijoittunutkaan, tehtiin Maxin kanssa uusi enkka 120cm! Eli ei se ihan huonosti mennyt. Olin jossain 8 parhaan joukossa, kunnes putosin.







Tän hepan myin aiemmin päivällä ja siellähän se jo loikki c:






Sunnuntaina lähdimme kisoihin taas aikaisin, jotta ehtisin haluamiini luokkiin. Kaikkiin mahduin ja lisäksi ilmoittauduin taitotunnille. 




Max innostui ihan kunnolla taitotunnilla niistä leikeistä ja sai ihan kamalasti virtaa. Poni vaan pukitteli ja juoksenteli siellä. Vaikka toi tunti tais olla vähän pienemmille (heh) niin oli siellä silti tosi hauskaa :'D

Siellä se Twix menee :3 








Mun osalta eka luokka meni ihan ok. Jace ei ollut parhaassa vireessä ja matalat esteet ei vaan oo mun juttu. Osallistujiakin oli yli 80 joten en edes odottanut sijoitusta.


60-70cm taas meni ihan mahtavasti! Se rata oli mulle just sopiva. Tiukkoja käännöksiä ja vähän korkeampia esteitä. Maxilla oli vauhti päältä ja ssijotuttiin toiselle sijalle! Ensimmäisen ratsukon ja meidän ero ajassa oli kuulemma 0,01 sekunttia, mikä jäi ärsyttämään kamalasti. Enkö mä olisi voinut olla sen verran nopeempi? xd








Hehee, mun ruusukehai c:
Viimeisenä oli taitorata, johon kuului mm tynnyrinkiertoa, peruuttamista sokkelon läpi, tarkkuusesteitä ja pujottelua. Jace päästeli ihan kunnolla menemään.

 Ennen luokan alkua tosin vääntelin vähän koulua ja sain jopa kirjottaa pari nimmaria 8D






Icepispis








VRUUM!!

Voittoa ei tullu, mutta Symppis palkinto saatiin :DD Hauskaa mulla oli ja vietinkin paljon laatuaikaa kivojen tyyppien kanssa. Ootan jo ensi vuoden SM-kisoja. Toivotaan vaan että mahun sinne!

7 kommenttia:

  1. Ostin lillin sielä sm-kisoissa ja unohdin että onko se siis welsh a vai welsh b. Se on kyl tosi ihana ja yks lempikeppareistani! Muuten miten se on kiinnitetty siihen keppiin? Kiitti viel lillist ja onnee sijotuksesta!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä mitään hajua. Saatto olla a. Teipillä muistaakseni ihan kiinnitin. Niitä lankoja vähän liimailin päälle, joten saat saksia ne irti mikäli haluut irrottaa sen kepistä... :D Mutta kiva että tykkäät :)

      Poista
  2. Icepispis :'D Mut ihana postaus! :3

    VastaaPoista
  3. Mäki olin SM-kisoissa, tultiin porukalla kaukaa Länsi-Suomesta kavereiden kans kaheks yöks Tampereelle :) Mä tulin kolmanneks lauantaina 70cm ja sunnuntaina kolmanneks 60-70cm :DD

    VastaaPoista
  4. Oon aikalailla myöhässä tän asian kanssa, mutta eikö se niin mennyt, että sä voitit sen 60-70cm luokan ja mä tulin toiseks, mutta meidät vaa palkittii väärässä järjestyksessä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentoinnista jo näin etukäteen :)