lauantai 2. toukokuuta 2015

Hewyn aamukuvailut

Päätettiin tänä aamuna lähteä yhdeksän aikoihin vähän kuvailemaan. Taivaalla oli kasa uhkaavia pilviä, joten kovin pitkään ei viivytty. Kivoja kuvia saatiin silti uusimmasta hepastani eli Hewystä.  Jälkeenpäin tosin huomasin, että kaikki kuvat on enemmän tai vähemmän ylivalottuneita...












Hewy liikkui pinen alkukankeuden jälkeen aivan loistavasti! Vaikka ratsastus jäi lyhyeksi, tuntui ettei pitkään aikaan ole ollut näin hyviä treenejä. Poni kun liikkui niin kivasti. Pitäis varmaan käydä useammin näin aamusta ratsastelemassa. 













Kahdelta lähdin viemään inkkaritilariani kht Tuulentanssille. Pellin luona oli myös kht Havu hevosineen (joita lievästi rääkkäsin) Itse otin mukaani Hewyn, joka sitten kastuikin perusteellisesti. Hauskaa oli ja aikaa vierähti sitten useampi tunti. Päädyttiin jotenkin vesi-ilmapallosotaan ratsain. Hewy innostui siitä kamalasti ja veti parit riemupukit leikin päätteeksi. Käytiin myös hyppimässä vähän maastoesteitä, jossa poni sai hieman ruskeaa väriä pintaan. Muuten maastossa oli tosi hauskaa ja Hewykin päästeli menelemään 8) Lopulta hypittiim vielä hieman ja poni paljastui vallan mainioksi esteratsuksi! Estekorkeus oli lopulta 120cm ja Hewy liiteli sieltä yli oikein mukavasti. Tamma päässee jatkossa kiertelemään kiertelemään kisakenttiä, jos tuohon malliin jatkaa. Itse asiassa otan sen huomenna mukaan kisoihin. Ehkä voisin änkeä sen johonkin luokkaan :p

Ainiin muuten! Lukijapalkkiin kolahti luku 30! Kiitos jokaiselle joka on jaksanu mun blogia lueskella ja postauksiin kommentoida c:

4 kommenttia:

Kiitos kommentoinnista jo näin etukäteen :)